Kiire

Kiire on kummallinen kapistus. Välillä se vie mukanaan niin, lopulta huomaa vain ajattelevansa aikatauluja. Ihan, kuin sillä olisi väliä, onko vaikkapa ruoka valmista 16.20, vai 16.32. Mutta siinä sitä vaan tuhertaa, kovan kiireen kanssa, kelloa vilkuillen, ja tuskailee mielessään, että ehtiikö ajoissa.

Ja eilen myöhästyin kokonaisen minuutin tapaamisesta! Siitäkin piti saada kauhea stressikohtaus. Herttinen, näin jälkeenpäin ajatellen veikkaan, että ystäväni sai tuon 60 sekuntia kulumaan ihan rattoisasti. 

Kiire ja myöhästeleminen muuten tuntuvat kulkevan käsi kädessä. Silloin kun tuntee itsensä oikein kiireiseksi, myöhästyy ihan varmasti. Enkä usko, että useimmiten siksi, että oikeasti olisi liian vähän aikaa, vaan siksi, että hermostuksissaan sohlaa ja sählää, ja aika menee turhiin manöövereihin.

Mutta tokihan sitä välillä on oikeastikin enemmän ohjelmaa, kuin normaalisti, siitähän se kiireen tuntu syntyy. Pitäisi vaan oppia hallitsemaan ajatuksiaan, eikä ottaa niinä aikoina turhaa stressiä. Päästää irti niistä rutiineista, joista voi. 

Viikonloppuna meillä kävi tällainen stressinhoitaja.

14 -viikkoinen Pihka.♥

Ihana kurttukulma.

Noppa on sellainen tomera emäntä, joka sanoo pennulle, että "Tämä tontti on minun, ja tämä lelu on minun ja tuo keppi on minun ja ...." Mutta toisaalta kunhan pentu sen uskoo, suostuu leikkiinkin. Metsäkoirilla näytti löytyvän heti yhteinen harrastuskin.

Coco sen sijaan ei oikein tuollaisista vieraista perusta. Ei se varsinaisesti pelkää, mutta toivoo tulevansa jätetyksi rauhaan. Näin riehakkaaseen tyyliin sitä on turha leikkiin houkutella.

Ihanaa, aurinkoista kevätpäivää teille kaikille!


P.s. Edellisen postauksen kala ei ole silakka, silli, muikku, eikä suklaasilakka. Keksiiköhän joku?