keskiviikko, 4. elokuuta 2010

Matkatuliaisia

Siinä sekin sitten hujahti, loman toinen pätkä. Ennakkosuunnitelmien mukaisesti pakattiin auto täyteen, vietiin koirat hoitoon ja suunnattiin kohti tanskanmaata. Vähän etukäteen kauhistutti ajatus pitkästä ajomatkasta tällä selällä mutta särkylääkkeet, kasa tyynyjä ja hyvä kuski tekivät tehtävänsä ja pääsin vielä kävelemäänkin istumisten jälkeen. Saattaapi olla, että lähdetään joskus jopa uudelleen. Ja se on paljon sanottu minulta, joka en todellakaan mikään maailman innokkain matkailija nykyään ole ollut.

No, mutta asiaan. 
Matkaan lähdettiin sinivalkoisin, ei siivin, mutta potkurein kumminkin. Ensimmäinen hämmästelyn aihe olikin heti satamassa. Kummasteltiin mitä ihmettä on odotusautot? Osaisikohan joku kertoa?



Sitten vaan ajettiin ja ajettiin. Moottoritiellä ei kauheasti näkemistä ollut, mutta sentään kaunis auringonlasku Vätternin rannalla.





Ajomatkaa ei voi kuvata muuksi kuin tylsäksi, mutta minä huvitin itseäni kuvaamalla autonikkunanäkymiä, poika katseli videoita/pelasi pelejä ja ukkokulta ajeli ja kuunteli höpinöitämme. Tällaista menoa yhdeksän tuntia. Käykö kateeksi, eh?



No, aikaisin aamulla oltiin sitten kuitenkin tällaisten maisemien äärellä, joten kyllä kannatti. Heti noiden hiekkadyynien takana odotti meri.♥




Ilma oli tosi lämmin, varmaan lähemmäs +30, mutta tuuli oli kova. Minä, joka rakastan tuulta ja aaltoja ja aurinkoa en siis olisi voinut parempaa keliä saada. Olisin voinut kuljeskella vaikka viikon tuolla rannalla, poimien pikkukiviä, simpukoita ja vain kuunnellen meren pauhua.



Aaltojen tuomia. Meidän meduusathan ovat sellaisia vaaleanpunaisia, nämä vaalean sinisiä.



Jopa sora on erilaista, kuin kotosuomessa.



Rannoilla näkyi myös tällaisia, meidän käsityksen mukaan toisen maailmansodan aikaisia, jo hiekkaan vajonneita bunkkereita. Vähän veti hiljaiseksi.



Eiköhän tässä nyt ole yhdelle kertaa. Jätän teidät vähän iloisempiin tunnelmiin, ihastelemaan rannan aarteita.



Tjah, onkos luuranko nyt sitten iloisempi kuva, hah??



Nyt väsyttää niin, etten enää jaksa lähteä blogikierrokselle, mutta heti huomenna tuorein voimin tulen katselemaan, miten kesä on muilla sujunut.

Iso hali kaikille!!!



27 kommenttia:

  1. Mukavat maisemat odottivat lomailijoita. Pitkä automatka voi olla tosiaan aika puuduttavaa, mutta kohteessa matkaväsymys lienee jo unohtunut.

    VastaaPoista
  2. Olen ajanut tai siis ollus kyydissä tuon matkan kaksi kertaa, tuttua siis.

    Vaan kannattaa, niin kuin kuvasi osoittivat. Uskomatonta, miten erilaista luonto on Tanskassa, sitä astuu ihan eri maailmaan noiden dyynien taakse kun menee.

    VastaaPoista
  3. Varmasti hieno matka.
    Yhdyn rantakommenttiin. Vaikka kuinka kauan tuulta ja vettä katselen minäkin mielelläni.

    VastaaPoista
  4. Odotusautot ovat autoja, joita tarjotaan ihmisille jotka joutuvat odottamaan uutta ostettua autoa. Sen enempää en tiedä, että miksi näille autoille on oikein oma porttinsa satamassa.. :)

    Minä kun ensin vilkaisin nämä kuvat niin näytti kuin olisi jossain etelässä kuvattu. Vaan niinkin lähellä kuin Tanskassa on noin upeaa! :)

    VastaaPoista
  5. Kauniita maisemia, matka oli varmaan mielenkiintoinen. Reissut ovat uuvuttavia, mutta antoisia ja kotiin on taas mukava palata!

    VastaaPoista
  6. Tanskassa, wau! Kuvista ja tekstistä päätellen napakymppi matka! Ihanaa, kun jaksoit sen selkäsi kanssa matkustaa!!!

    VastaaPoista
  7. Tosi mukavia matkakuvia:)

    VastaaPoista
  8. Varmasti kivaa on ollut Tanskan maalla. Tyttären perhe on käynyt siellä ainakin parina kesänä. Tänä kesänä he lähtivät vaihteeksi Kreikkaan. Tervetuloa koti-Suomeen ja bloggailemaan :)

    VastaaPoista
  9. Siellä tanskanmaan rannalla, siellä on meri, atlantin valtameri, ja se on vahva... jos sattuu myrsky tai jotain.

    VastaaPoista
  10. Kiitos matkakertomuksesta. Meduusakuva on ihanan raikas katseltava ja bunkkeri mielenkiintoinen.
    Näin sitä pääsee matkustelemaan toisten siivellä. Itselläni jäi kerran Tanskan matka aikomukseksi.

    Hyvä, että pärjäsit selkäsi kanssa : )

    VastaaPoista
  11. Upeita kuvia!!

    Nuo samat pilvet varmaan sitten leijailivat tänne meille, kun näin ihan samantyylisiä... ;D

    VastaaPoista
  12. Oi, kuinka ihania tunnelmia! Kyllä tämänlainen matkustus mulle sopii - toisten blogeista matkojen parhaat palat! :D Kiitos!

    VastaaPoista
  13. Ihania tunnelmia ja kuvia. Rannan aaltokuva sai aivan hihkaisemaan. Rakastan merenrantoja, tuulta ja aaltoja oi!

    VastaaPoista
  14. Onpas kaunista!! Ihania kuvia sait, ja ilmeisesti reissu oli kaikin puolin onnistunut.. Automatkat lasten kanssa on aina vähän.. pitkiä. Muistan kun lapset aikoinaan kyselivät noin kahden minuutin välein, että äiti montako minuuttia vielä ;)

    VastaaPoista
  15. Vau, upeita kuvia, varsinkin tuo rantakuva! Varmasti mahtava lomakohde. Ei ole ollut valittamista täällä Suomessakaan, vaikka rantojen tyrskyt ovatkin olleet vaatimattomampia eikä ole luurankojakaan rannoilta läytynyt.

    VastaaPoista
  16. Hienoja matkakuvia ♥
    Kiva, että nautitte matkasta!
    Tanskassa on todella jo ihan erilaista kuin täällä kotomaassa!
    Ne hiekkadyynit ja Pohjanmeri, ihanaa...
    Kävimme poikien ollessa pieniä useana kesänä Legolandissa. Ruotsin poikki ajeltiin myös, paitsi kerran mentiin Finjetillä Saksan kautta.
    Hienoja olivat nekin reissut, paitsi sen kerran, kun Tanskassa 30 asteen helteellä auton ilmastointi sanoi työsuhteensa irti!

    Niin ja mun käsityksen mukaan ne odotusautot tuolla satamassa on niitä, joilla ei ole varattua autopaikkaa laivaan. Ne sitten odottovat siellä jonossa, jos sattuisi tulemaan peruutuspaikka.(varsinkin kesäiseen aikaan, kun laivat on buukattu täyteen)

    VastaaPoista
  17. Tosi upeita matkakuvia!
    Merenranta oli tosi upea, siellä mäkin viihtyisin kauan, kiviä keräilemässä!

    VastaaPoista
  18. Ihanat rannat oih! Teillä on ollut kaunis matka!

    VastaaPoista
  19. Tämä "kuokkavieras" täällä nautti riemurinnoin matkastanne. Ja aistin kuuman tuulen - nyt jo kaihoten kun lämpö on laskenut :).

    Matkakertomus on sukelluttavan ihana.
    PS
    Toivon että selkäsi on sinulle ystävällinen.

    VastaaPoista
  20. Hei Anskukka,olipa ihana matkakertomus!
    Melkein kuin olisin itsekin ollut mukana.
    Meri on mahtavan kaunis näkymä,kuvasi ovat upeita,kiitos elämyksestä.
    Itse olen lapsena uinut meressä, Kemissä vierailimme joka kesä.

    Toivottavasti selkä on toipunut matkasta!
    Hyviä hetkiä elokuun viimeisiin päiviin!

    VastaaPoista
  21. Jepulis, mikä reissu! On se vaan niin, että matkailu on kivaa ja perästä päin on upeat kuvat, kun viitsii kuvata. Sinä olet viitsinyt ja tehnyt kiinnostavan matkakertomuksen.

    VastaaPoista
  22. Tervehdys ystäväinen <3

    Olen katsellut nämä kuvasi monen monta kertaa.
    Olemme päässeet Tanskaan vain "nopeita" pyrähdyksiä ja haaveena olisi vuokrata sieltä rantamökki joku kesä pitkäksi aikaa ja vain olla.
    Nämä kuvat vain lisäävät vettä myllyyn, niin sanoakseni :)

    Odotusautoista minulle tuli ekana mieleen, että satamassa on yleensä paikka, jossa voi jonottaa, jos ei ole ajoissa varannut lippua autopaikalle. Jos laivaan jää tilaa, siitä jonosta sitten jonotusjärjestyksessä otetaan kyytiin.

    Aurinkoista syyskesän viikkoa!

    R&T

    VastaaPoista
  23. Näköjään Risulintu olikin kerinnyt samaa tuosta odotusautosta pähkäillä. *luin kommentit loppuun vasta nyt*

    R&T Hätähousu ;)

    VastaaPoista
  24. Ihania reissukuvia! Sinullakin näyttää olevan blogilomaa, kestääkö vielä kauan?:) Minä olen pikkuhiljaa palaillut kesälomalta...

    VastaaPoista
  25. Ihania kuvia.Kiva katsella taas täällä♥Haleja sulle!

    VastaaPoista
  26. Olen jo muutamaan otteeseen käynyt kurkkaamssa, mistä Anskukalle kuuluu, onko tänne ilmestynyt jotain uutta.
    Olen kaipaillut. Oletkohan aloittanut uuden blogin jossain, jonne en lole löytänyt?

    VastaaPoista